Hyvä minä. Täydellistä. Hävitä vaan tietokone ei sitä mihinkään tarvitse.
Kirjoitan tämän äitini ipadilla. En tiedä onko pahempi kokemus kun omalla puhelimella kirjoittaminen.
Minua harmittaa aivan älyttömästi jo pelkästään koneen häviämisen lisäksi se, etten ole päässyt tänne kirjoittamaan. Kirjoitusten aikana odotin oikeasti hyvää hetkeä kirjoittaa, ja kokeiden jälkeen on tapahtunut mielessä ja mielen ulkopuolella niin paljon. No, harmi.
Lähinnä suurin stressin aiheuttaja tällä hetkellä on vanhempien luona asuminen. Saatan kuulostaa teinille näin sanoessani, mutta totta se on. Ei sitä parin vuoden itsenäisen asumisen jälkeen helposti totu yhteisiin ruoka-aikoihin tai siihen, että aina pitää ilmoittaa minne menee. Miksi?!
Nämä arjen asiat eivät edes ole pahinta täällä asumisessa. Mä olin unohtanut, miten huonot välit meillä oikeastaan oli vanhempien kanssa ennen muuttoani. Ei se ollut niin vahva lukioaikana, kun vierailin viikonloppuisin mutta nyt se tuntuu taas palanneen. On kuitenkin ehkä parempi, etten pui sitä asiaa tässä sen enempää. Siellä on varmasti joku lukemassa, joka tietää mistä puhun.
Uunon "jakaminen" tuntuu pahalta. Tiedän mustasukkaisuuteni ja omistushaluisuuteni menevän jo liian pitkälle, mutten oikeasti haluaisi että vanhempani viettävät Uunon kanssa niin paljon aikaa. Olen menettänyt ihmisiä jo elämäni aikana niin paljon, että sen pelko tulee jo oman lemmikin kohdalla. Inhottaa ja itkettää joka kerta, kun Uuno menee mielummin äitini luo kuin minun. Sinä olet minun, tarvitsen sinua ja sinä minua, ole kanssani kiitos.
Toisaalta mulla menee aika hyvin. Mitä nyt ahdistaa välillä ja pidätän itkua ettei vanhemmat pidä minua yhtä lapsellisena kuin ennenkin. Onhan tunteiden (negatiivisten) näyttäminen hyvin lapsellista ja sitä ei kuulu tehdä. Mä olen kuitenkin saanut töitä aivan ihanasta paikasta enkä anna isin mielipiteiden vaikuttaa. Musta tuntuu hyvältä ja that's it.
Huoh en saa edes kuvia ladattua tähän. Teen sen jotenkin myöhemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti