Joskus näin hyviä unia

Olisin paljon ehjempi, jos en jatkuvasti näkisi todella pahoja painajaisia. Huonompina aikoina nään niitä joka yö tai vähintään joka toinen yö yhden tai useamman viikon ajan. Hyvä mieli yleensä tyssää siihen että nään pahan unen.

Pahin uni on yleensä sellainen, että minua petetään suoraa silmieni edessä eikä avomiestäni tunnu kiinnostavan että minä nään. Toisenlainen paska uni on sellainen, että hän kertoo rakastuneensa johonkin toiseen ja että he ovat tapailleet jo pitkän aikaa. Herään aina omaan itkuuni tai siihen että olen kauttaaltani märkä hiestä, enkä unien jälkeen halua enää nukkua. Joskus kun olen jatkanut nukkumista, sama painajainen on jatkunut pahempana ja johtanut pahempiin tunnetiloihin.

Kun herään itkien, minun on pakko päästä kertomaan unista miehelleni. Eikä se edes helpota, ellei mieheni ole vieressä nukkumassa. Silloin pystyn käpertymään hänen viereensä ja jatkamaan unia: mitään pahaa ei ole tapahtunut ja hän on tässä minun vierelläni. Viestitellessä asiat vain kärjistyvät ja minulle jää fiilis että minua tosiaankin petetään tai ollaan jättämässä.

Kuten jo sanoin, minun olisi niin paljon helpompi selvitä elämästä jos en näkisi tällaisia unia. Tänä aamuna näin todella pahan sellaisen ja heräsin sanoihin "ei kukaan sinua halua". Eilen näin kanssa pettämisunta. Saa nähdä miten pitkän aikaa näitä taas näen.

Älkää jättäkö

Mä olen ehkä maailman epävarmin ihminen.

Mulla on ollut sellaisia kausia, että olen tuntenut itseni vähempiarvoiseksi kuin muut. Yleensä se on mennyt ohi ja olen tiedostanut sen että nuoren naisen elämään tällaiset asiat vain kuuluvat. Nyt tämä kuitenkin alkaa olla jo sitä luokkaa että mä en ehkä kykene enää ajatusteni kanssa olemaan normaalisti. Mä itken tosi paljon, päivittäin. Ja mä itken koska mä luulen menettäväni kaiken mulle tärkeän koska olen inhottava, tylsä ja kaikinpuolin paska ihminen. Rumakin kaikenlisäksi ja sairas monin tavoin. 

Kun itseään ei osaa arvostaa, miten voi arvostaa muita. Miten itsestään voi antaa rakkautta ja hyvyyttä muille kun sitä ei riitä itsellekään? 

Menettämisen pelko voi olla juuri se syy miksi menettää. Ja menettämisen jälkeen pelkää vielä enemmän.

Näistä asioista lähimmille puhuminen tuntuu todella vaikealta koska ajattelen kuulostavani typerältä ja luovani vain enemmän pahaa mieltä muille (tai siis en halua menettää ketään sen takia että olen jatkuvasti surullinen). Surullinen minä jokatapauksessa olen, kokoajan. 

Kirjoittaminen vähän helpotti. Kiitos.