Minä oon paras

Haluaisin olla hyvä kaikessa.

Työssä ja koulussa,

Kaninomistajana,

Ratsastajana,

Avovaimona,

Ystävänä,

Tyttärenä ja sisarena,

Kummina.

Nyt aloinkin miettimään, miksi listasin nuo asiat juuri tuossa järjestyksessä. Pitäisikö jonkin asian olla ennen toista. Saanko ajatella omia harrastuksia ja lemmikkiäni ennen miestäni? Miksi kummipoika tulee viimeisenä?

Kaikkeen ei millään voi antaa sataa prosenttia. Ei millään. Aamulla tunsin pahaa omatuntoa siitä etten ole näin hyvällä kelillä pihalla, mutten halunnut mennä pitkäksi aika pihalle sillä kani jäisi yksin. Se on muutenkin tosi yksinäinen ilman kanikaveria.

Monet selvästikin ajattelee että mietin kaniani liikaa. "Kyllä se nyt yön yli pärjää kuhan on heinää ja vettä", joo pärjää. Eläimen saakin lain mukaan jättää 24 tunniksi ilman valvontaa kuhan on ruokaa ja vettä tarjolla. Ihmettelen vain sitä että kukaan ei sano koiran omistajalle noin. Miksi kanin pitää pärjätä mutta koiran ei tarvitse? Okei, kanisaarna saa riittää mutta sanompahan vaan että yksinään asusteleva kani tarvitsee ihmisen läsnäoloa ja seuraa yhtä paljon kuin koirakin. Kani ei vain näytä ikäväänsä samalla tavalla, se mököttää ja murjottaa kun sitä ei olla hellitty tarpeeksi.

Se siitä. Haluaisin nyt panostaa myös kouluun ja ylipäätään siihen että saisin ammatin itselleni. Tiedän että koulu helpottuu niiiin paljon kun tämä vanhusten paapominen loppuu. Sen jälkeen voin tehdä omalla työpaikalla kaikki työharjoittelut ja näytöt eikä tarvitse stressata sen enempää.

Ei minua sinänsä vanhustyö kiinnosta mutta mennään nyt loppuun asti kun on leikkiin ryhdytty. Eikä koulua voi mennä sieltä mistä aita on matalin vaikkei niin paljoa kiinnostaisikaan. Niin on opetettu. Kaikki ei voi olla aina kivaa ja töitä tehdään kun töitä tarjotaan.

Vuosi sitten täällä näytti tältä.

Tänään täällä näyttää tältä. (Sotkuiselta siis)

Hyviä tuulia

Kevät tulee.

Aurinko alkaa lämmittämään ja toppatakit voi jo viedä varastoon. Tulee uutta intoa ja puhtia elämään. Tekee mieli siivota ja sisustaa, ulkoilla ja nähdä ystäviä. 

Toisaalta kevät on aina sitä sekavaa ja kiireistä aikaa. Tasan vuosi sitten minun stressikiertoni ja niin sanottu alamäki alkoi. Vuosi sitten kirjoitin itseni ylioppilaaksi ja muutin Kuopioon hetkeksi vanhempien luokse. Ja mies lähti Kajaaniin.

Tämä kevät on täysin erilainen mutta silti niin samanlainen. Kaikkea uutta on tulossa, muutoksia. Oman työpaikan sesonkiaikaan mahtuu myös näyttö ja toinen kurssi päällekkäin. Tietysti siinä samassa rytäkässä pitäisi katsella uusia vuokra-asuntoja ja vähän kaikkea muutakin. ;)

Mä en vieläkään ole täysin varma, onko tämä ala juuri minulle sopiva. Toisaalta kotisiivous tuntuu hyvältä ja jäisin sinne mielelläni mutta juuri tämä kevät vanhusten palvelutalossa on se mikä minua ahdistaa ihan suunnattomasti: en osaa, en pysty enkä ole tarpeeksi hyvä.

Toisaalta tämä kevät ja aurinko antaa voimaa taistella kolmen kuukauden työharjoittelun ja näytön läpi. Sitten voin hengähtää ja jatkaa opiskeluja ihan vain omalla työpaikalla. Helposti ja näppärästi. Toivottavasti ensi vuoden alusta minua voi kutsua jo kodinhuoltajaksi.

Tää on mun lempparikuva niin laitan nyt tän. Hyvää kevättä!