Lääkäri määräsi minulle näitä sinisiä tabletteja. Ei kertonut niistä sen enempää kuin että vahvoja ovat. Hyvä, jatkuva kipu siis lähtee. Tai ei se lähde vaan kipukynnykseni nousee tämän sinisen ansiosta.
Luin netistä lääkkeestä. Kauhukertomuksia. Tahtoisin soittaa lääkärille: "En halua tätä kiitos". Tiedän kuitenkin mikä olisi seuraava vaihtoehto ja tämä tuntuu helpommalle. Toisaalta taas tämä saattaa olla raskain lääkekuuri minkä koen.
Otin lääkkeen ja odotin simahtavani puolentoista tunnin kuluttua kuten netissä jotkut olivat kertoneet. En nukahtanut, nukuin itseasiassa normaalia huonommin. Heräilin ja hourailin itsekseni. Tajusin kuitenkin hourailevani joten aivan sekaisin en voinut olla. Seuraava päivä oli melko normaali.
Otin lääkkeen toisen kerran ja odotin josko tänään lähtisi "taju kankaalle", kuten netissä kertoivat. Ei lähtenyt. Nukuin entistä huonommin ja suun kuivumisen takia unessa yskin. En tiedä yskinkö oikeasti mutta havahduin siihen että sylkäisin tyynylleni ja painoin pääni takaisin klimppilätäkön viereen. Mietin tilannetta muutaman sekunnin mutta nukahdin uudestaan. Aamu ei ollut vaikea.
Työpäivä eteni ja pyysin työpariani ajamaan autoa. Syyn kertominen hengästytti. Nyt kun kissa on nostettu pöydälle, hänkin ymmärtää miksi nojailen seiniin ja meinaan nukahtaa autossa. Olo meni päivän mittaa huonommaksi: krapulaisemmaksi, humalaisemmaksi. Päässä huojui. Jalat meni tunnottomiksi. Tuskan hiki.
Tulin kotiin ja söin jäätelöä. Aloin nukkumaan ja nukunkin hyvin pitkät päiväunet, välillä heräillen herätyskelloon ja siirtäen sitä eteenpäin 20 minuutilla. Kolmen jälkeen keitin kahvit ja lähdin tallille. Auton rattiin meneminen pelotti, mutta fiilistä nostava musiikki antoi voimaa ajaa. Tallilla pahaa oloa ei muistanut. Huimaus tuli vasta kotiovella. Kuten kaikki muutkin oireet.
Otin kolmannen lääkkeen tänäiltana ja mietin vain, mitä ensiyönä tapahtuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti